Tänne ja takaisin

 

 

Autottomuuden yksi parhaita etuja on arkisten matkojen kauneus. Siirtyminen paikasta toiseen on perustellusti hitaampaa kuin aikamme tempo vaatisi ja matkanteko tarjoaa kiireestä vapautuneelle mielelle aina uudistuvan kattauksen ihmeteltävää. Roskatut ojanpenkat muuttuvat aarrearkuiksi, kun silmä ehtii mukaan luonnonnäyttämön pieniin ja suuriin kohtauksiin. Muutkin aistit ovat avoinna. Vuodenajat tuoksuvat ja kuuluvat, kukin omanaan, ja työhön haastetut jalkapohjat lähettävät mielen muistiin poukkoisen polun antia.

Tehokkuuden vaatimus takoo kuitenkin aina taustalla ja taas kerran selkää hiertää liian täydeksi pakattu kauppareppu. Kotimatkassa on jo suorittamisen makua ja turvaudun ajatusten leikkiin. Pallo allani on paikoillaan ja minä pyöritän sitä uutta tarmoa saaneilla askelillani. Illuusio toimii, ja hetken ajan olen vastuussa oleva voima. 

Planeettamme kutistuu ihan oikeastikin, kun globalisoituminen muuttaa toimiemme mittakaavaa. Telluksemme pyörii osuuttaan Linnunradalla ihmismieltä suuremmassa tilassa. Linnunradan keskus on noin kahdeksantuhannen parsekin päässä minusta. Minä olen oman maailmani keskiössä ja maailmankuvani laajenee itseni ympärille. 

Koti on siellä missä kasvaa omenapuu. Talossa puun takana on liikaa tavaraa, mutta hyvä olla. Syksyn raukaisema maamerkkini ravistelee oksiltaan viimeiset tummuneet hedelmänsä ja pihan vieraaksi asettunut niskahöyhenensä menettänyt rastas pomppii nokkimaan päivittäisen omenansa. Kumarrukset aterialle paljastavat hauraan ja kalpean niskan ja luisevan linnun todellisen koon.

Syyskuun valkea ja kuulas ilta vaihtuu jo yön väreihin. Loistamaan syttynyt tähtitaivas heittää mieleni kierrokselle valovuosien päähän ja takaisin. Vain ajatus voi taittaa parsekit oivalluksen mittaisessa hetkessä. Poimin viitoittajiksi tuleviini orastavan ymmärryksen mittasuhteista ja kokonaisuuden mittaamattomasta arvosta.