Onnea tuleviin

 

 

 Erotunko liikaa? kysyi metsäjänikseni vuosi sitten linnanjuhlan kynnyksellä.

Jäniksen tilanne ei ole helpottunut viimeisen auringonkierron kuluessa. Tänään itsenäisyyttään juhlivan kotimaani tummuneesta helmasta puuttuvat menneiden talvien tarjoamat, arvokkaiden aurinkopäivien piipahtavissa säteissä kimmeltävät lumikoristeet. Maan pohjoisessa täyttyvät vielä toistaiseksi sininen taivas ja valkeat hanget. 

Valkoinen talviturkki erottuu paljastuvasti lumipeittoon haikailevan maan ruskealla pohjalla. Evoluution valppaat tuntosarvet ovat varmasti jo rekisteröineet ongelman ja mukautuminen on käynnistynyt. Sanoisin kuitenkin haikeana hyvästit kirpeänä pakkasyönä hangelle maagisena piirtyvälle valkealle jänikselle. 

Aikamme varjo on todennäköisesti muokannut pysyvästi myös ihmisen sosiaalisen kanssakäymisen muotoja. Yhdessäolo ja kosketus on muuttunut riskiksi. Perinteemme murenevat uhkien pakottamina - mutta vanhan väistyessä rakentuu aina uutta. 

Suomi juhlii arvokkaana - perustuksiltaan taipumatta, sydämellä ja viisaudella sopeuttaen. Sivulta kohoavat sävelet saavat huomioni. Sibeliuksen Finlandia nostaa mielen kunnioitukseen ja kiitollisuuteen. Huominen on täynnä mahdollisuuksia.

 

Pysytään nyt kotona - ja pysytään terveinä! Hyvää Suomen Itsenäisyyspäivää!