Joutomailla

 

Maaliskuu vetää vakavaksi. Puhutaan neljännestä aallosta, ihmisoikeuksista, ilmastosta, lajien köyhtymisestä. Väsyneet ajatukset ovat kulkeutuneet huomaamattaan joutomaalle.

 

Kun mieli

                     saa

         maleksia

keskeneräisyydessä

 

...alkaa kaaoksesta hahmottua hujan hajan lennelleitä ajatusten riekaleita. Sanat törmäilevät vapaina toisiinsa ja löytävät lauseen muodon. 

Olen kotona. 

Helsinkini herää uuteen kevääseen. Kohta koko kaupungin rakastaman Töölönlahden vihertyvät rantapenkat täyttyvät moninaisten lintujen kiireistä. Joutomaaksi mainitut, synkiksi varjoiksi haukutut rantakaislikot pursuavat elämää ja uskoa tuleviin.

Kaupungin koillislaidalla, Malmin lentokentällä, muuttomatkastaan uupunut heinäkurppa tekee välilaskun tuksuvaan heinikkoon. Kentän tuhottavaksi tuomitulla kiitoradalla jolkottelee itseensä tyytyväinen kettu. Kaavoitusvimmasta vielä tietämätön ovela repolainen on mukauttanut toimensa hienovaraisesti ihmisten arkipuuhien lomaan. Hetkessä elävät peurat tanssivat kentän reunan villiintyneellä niityllä ja lähettävät lentoon perhosten kirjavat huoltojoukkoparvet.

Elämän tarkoitus piirtyy lupia kyselemättä kaupunkiin puskeville luontolämpäreille, saarekkeiksi, joilla voi ajatella ja hengittää.

Eilen illalla minäkin sammutin valot ja sytytin kynttilän Tellukselle. Ei sillä että yksi earth hour maailman pelastaisi, vaan sillä että muutos alkaa pysähtymällä, mielen joutomaalla.